maanantai 1. kesäkuuta 2009

Valkoista pitsiä

Tässäpä kaikkien purkutöiden äiti. Tarina on pitkä ja sisältää paljon kerimistä, mutta mahdollisimman lyhyesti: Noin parinkymmenen aloituksen jälkeen neuloin takakappaleen kahteen kertaan kainaloihin saakka (välissä piti säätää vielä mallikerran langankiertojen kanssa) päätyäkseni lopulta kuitenkin alkuperäiseen suunnitelmaan. Sitten huomasin, etten saa etukappaleita täsmäämään millään niin, että saumakohdasta tulisi sellainen kuin halusin - ja päätin purkaa ja neuloa koko työn pyörönä. Siinä vaiheessa mies jo pyöritteli päätään kovin epätoivoisen näköisenä, etenkin, kun narrasin hänet purkamaan sen valmiin kappaleen.

Sen jälkeen riitti onneksi muutama korjaus ja kaarrokkeen yläosan neulominen kahteen kertaan. Onneksi Kainuuseen on pitkä ajomatka, ja illatkin jo riittävän valoisat!



Malli/Pattern: oma (inspiraationa Kim Hargreavesin Charlotte ja apuna Novitan poncho-ohje muutaman vuoden takaa)
Lanka/Yarn: Rowan Purelife Organic Cotton DK
Puikot/Needles: 3,5mm



Vaikka neulominen tuntui enemmän purkamiselta kuin neulomiselta työn tekeminen oli loppujen lopuksi mukavaa. Ehkä langan valkeus rauhoitti mieltä. Edes se, että sain langankierteet helposti hajoamaan ja jouduin vähän väliä korjailemaan edellisten kerrosten silmukoita ei haitannut. Etenkään, kun pääsin kaarrokkeeseen saakka ja näin, neuleen muotoutuvan juuri oikeanlaiseksi.

Halusin valkoisesta pitsineulestani kevyen, ilmana ja a-linjaisen. Kiitos raskausjäänteiden ja sopeutumattoman mieleni se näyttää siltä vain tasoon levitettynä. Silti olen aika tyytyväinen: se vastaa visiotani, mallineule on kaunis, kaarrokkeesta tuli istuva...




Lanka neuloutui kauniisti, tasaisesti ja pinnasta tuli pehmeä, helmasta laskeutuva mutta ei raskas. Se oli puuvillakammoiselle neulojalle positiivinen yllätys. Olen neulonut pääasiassa Novitan puuvillalangoilla, joiden jälki on panssaria Rowaniin verrattuna. Neule ehti jo käydä pesukoneessakin, ja tuli ulos muuttumattomana (vaikka lankavyötteessä muistaakseni suositeltiin varovaista käsinpesua).

Ja se kaarroke...

Ei kommentteja: