tiistai 28. helmikuuta 2012

Valoa, väriä ja istuvuutta

 

Pääsinhän minä viimeinkin ulos yhtäaikaa valon ja kameran kanssa! Sitä varten täytyi tosin matkustaa pois tavallisesta arjesta. Keväästä ei täällä ole tietoakaan: Kainuussa on vielä ihan täys talvi. Hanget ja pulkkamäet parhaimmillaan. Ja muutkin lumiset. Kun auto iltapimeällä kaartoi mummulan pihaan, kuului takapenkiltä hihkaisu: "Hei mun lumiukko on vielä hengissä!"


Malli/Pattern: Rikke by Sarah young
Lanka/Yarn: Rowan Felted Tweed (167 Maritime)
Puikot/Needles: 3,5mm & 4mm

Päätin jo hyvissä ajoin neuloa itselleni pipon kevääksi. Sillä silmällä katselin Sirleä, mutta päädyin kuitenkin vanhaan tuttuun, joka on istuva, simppeli, käytännöllinen. Lienen tylsä, mutta vaikka haluaisin neuloa jotain hienoa ja näyttävää, yksinkertainen toimivuus ja muotoilu menevät useimmiten edelle.

Uudesta piposta tuli tosiaan raikas ja heleä, mutta minun on odoteltava niitä kevätkelejä voidakseni päättää pidänkö siitä sittenkään. Ehkä se kevätvalossa tuntuu paremmalta. Tai sitten se tosiaan on liian vaalea ja värikäs. Tai sitten minun olisi kuitenkin pitänyt valita reunuksen jälkeen vielä isommat puikot. Sillä jokin tässä pipossa mättää, mutten osaa päättää, mikä.


Tästä sen sijaan pidän ja paljon! Jokin aika sitten neulomassani Chickadeessa alkoi ensihuuman jälkeen ilmeta pieniä puutteita: Ehkä neule hieman venähti käytössä. Ja olisin sittenkin voinut käyttää pienempiä puikkoja. Onneksi jotain on tehtävissä jälkikäteenkin: pesin neuleen ja annoin sen pyörähdellä kuivausrummussa. Neulos tiheni hieman, palautui kuosiinsa ja alkoi istua etenkin pituussuunnassa paremmin. Pinnasta tuli pehmeämpi, pörheämpi, tuntukin on lämpimämpi.

Pesin neuleen koneessa hellävaraisella villapesulla ja valitsin rummusta maltillisen kuuden minuutin ohjelman "villan viimiestelylle". Cascade kesti hyvin pesun tässä koneessa, mutta vanhan koneemme villanpesuohjelma oli kyseiselle langalle liian raju. Näitä lintusia tuskin myöskään kannattaa konepestä saati rummuttaa enää toiste, ellei olekin aikeissa huovuttaa niistä lapselle sopivaa.   

Ei kommentteja: